perjantai 20. syyskuuta 2013

112 - vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa.





















Pieni hiljaiselo taas kertynyt, ja siihen syy on syksy. Masentavin vuodenaika ikinä... Syksystä mulla tulee vaa mieleen pimeys, pelko, ällöttävä sää, ahdistus. Koulussa kauheesti läksyjä ja wilmaan tulee kokoajan uusia kokeita. Siis aina kauhea kiire. Ja tallillakin pitäs ehtiä käymään, ettei heppa jäis vaan seisomaan. Koiraa pitäs lenkittää... aivan liikaa stressiä. Ensviikon TET jännittää, ensvuoden yhteishaku pelottaa, keskiarvlla 6.8. ei paljo hihkuta..... Mutta asiaan. Käytiin tosiaan eilen Helmin kanssa kuvailemassa vähän syksysiä kuvia, muutama kuva lahdesta. 

Tähän syyskuuhun on mahtunut paljon kaikkea! Ensinnäkin, en muista oonko kertonut teille niistä Iitan mätsäreistä...? No kuitenkin, Iita oli mätsäreissä Jokimaalla elokuun lopussa, ja sieltä haettiin kokemusta. Ihan kelpo reissu! Pia esitti Iitan kehässä, koira oli vähän pöhkö mut käyttäyty kuitenkin ihan hienosti. Takana juoksevat suuret koirat oli aika jänniä Iitan mielestä :D Punanen nauha muttei sijotusta, eli tyytyväisinä tultiin kotiin!







se alkaa näyttää jo koiralta


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

111 - heppojaheppoja !

r. Voitto Sisu

r. Voitto Sisu

t. Arabella III

t- ? 

t. Celestial S

r. Rayon de lumiere
Käytiin Idan kanssa viimeviikolla kuvailemassa kopukoita laitumella ! 
Menin torstaina Suville (klick) yöksi, ja kuvailin sitä ja Povasta estevalmennuksessa ! 


















Tänään, tylsänä sadepäivänä loikoilen vain kotona, ja kuvailen varmaan kuvapostausta ! 

lauantai 24. elokuuta 2013

110 - sä oot mun päässä silti, vaik mä unohtaisin kaiken














Paidat - Ginatricot
Housut - Only
Kengät - Andiamo








Purje kuvat (c) Helmi *klick*


Heipsannn ! Toinen kouluviikko takanapäin, ja tuntuu et oltais istuttu koulussa jo taas se puolvuotta ainakin? Ei millään jaksais ajatella asiaa yhtään pidemmälle, esim TET, yhteishaku jnejne... suorastaan pelottaa toi yhteishaku päivä. Läksyjä satelee kun mummoja taivaalta, mutta enh.... taino ei mitään ! :D

Torstaina päätin tallilla, että hyppään pitkästä aikaa Purjeella! Viimeksi ollaan hypätty Suskin valmennuksessa joskus huhtikuussa. Laitettiin 2 estettä kentälle, ja aloitettiin ihan pienistä 40cm esteistä. Alkutunnista Purje vei mua ihan 200 - 0 ympäri kenttää ja jarrut oli tallissa... No, kun esteet nousi korkemistaan, niin alkoi Purjekkin keskittymään paremmin, eikä enää vienyt. Tunti meni tosi hyvin loppua kohden ja hypättiin meijän ensimmäinen 75 ! :) Oon siis toooosi ylpee ponista!

Eilen Helmi tuli meille yöks, ja päätettiin lähtee mettään kuvailemaan! Mentiin läheisen hiekkatien kivelle syömään karkkia ja sitten kuvailtiin. Ei oikein ihmeempiä tehty...

Nyt mulla on erittäin tylsää ja haluisin kuvata teille jotain videota mutten keksi mitä........ :( paitsi että tänään tulee varmaan kuvapostaus prt 1!