115 - Minullako koirakammo?

Moi! Jokaisella meistä on ollut joskus elämässä sellainen hetki, jota et unohda koskaan. Oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, tulet muistamaan sen aina. Nyt tulee siis semmoista tekstiä, joka koskee minua ja lapsuudessa koettua hetkeä. Otsikosta moni varmaa aiheen. Koirakammo ja yleensäkin koirat. Olen pienestä pitäen ollut eläinrakas ja tykännyt etenkin koirista ja valitsinkin meidän koiran ollessani 2! Noh, eikös aloiteta elämäntarinaa!

Minähän olen syntynyt 1998, asuttiin sillon perheemme kanssa Lahdessa. Minun täytettyä 4 muutimme Orimattilaan. En nyt kerro meidän tarkkaa osoitetta, kaskummaa :D Asutaan siis "kaaressa" jossa on semmonen tie että se kiertää koko kaaren. Mäessä oli semmoinen keltainen talo, jossa oli aina koira kettingissä pihalla. Noh, eräs perjantai ilta istutaan kotona katsomassa telkkaria, ja mulla oli todella tylsää. Päätin livahtaa ulos, ja otin isoveljeni suuret kengät, joilla pystyi just ja just kävelemään ilman että ne lentävät jalasta. Kävelin siis meidän naapuriimme, ja äiti ei ollut huomannut, että olen ulkona. Kävelen koiran pihaan ja katson sitä. Parivuotias seefferisekoitus uros. Ajattelin, että menisin vähän silittämään naapurin suloista hauvaa. Kävelin koiraa kohti ja koira lipaisi sormiani. Hymyilin. Huomasin maassa olleen koiran lelun, ja silitin hetken koiraa, joka oli ihan innoissaan. Koskiessani sen leluun, kaikki tapahtui. Yhtäkkiä ja helvetin nopeasti. Koira kaatoi minut maahan, ja alkoi puremaan hullunlailla. Itkin ja huusin. Pelotti, sattui, suoraansanottuna tuntui kuin olisin ollut kidutuksessa. Koira puri oikeaan olkapäähäni ja päähän. Ei onneksi naamaan, olisi varmasti jäänyt arpia. Me asuimme ihan naapuri parinmetrin päässä toisestaan, naapureita asuu n. 15? kaaressamme. Lähin naapuri kuuli huutoni ja juoksi luokseni. Hän otti minut ja kantoi minua mäkeä alas. Vuosin verta. Todella paljon verta. Äiti ja iskä juoksee myös sinnepäin ja kauhistuu kun olen ihan täynnä verta eikä pieninkään osani liikkunut. Äitillä ja iskällä kävi varmasti mielessäni olisinko kuollut.. Olin kadottanut niin paljon verta. Iskä muistaakseni soitti 112 ja ei mennyt kauaakaan, kun ambulanssi on pihassamme ja lähden Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Olin tajuton ja naamalle laitettiin happinaamari, että saisin henkeä. Kyydistä sinne en muista mitään.Muistan heränneeni sairaalavuoteesta, kun varpaitani tökittiin neuloilla. Tunne oli kuvottava. Olin omassa huoneessa, ja muistan katsovani teletappeja ja söin jogurttia xD Mua kuljetettiin sellasissa istuttavissa rattaissa. Sain sitten tietää haavojeni määrän. Oikea olkapää oli ottanut kovaa osumaa koiran hampaisiin. Siinä oli isoreikä, mikä piti ommella. 6 tikkiä siihen iskettiin ja arpi on ja pysyy. Sitten pää sai vähän enempi osumaa.... Pääni oli ollut hampaiden pääkohde, ja sinne oli tullut 3 kalloon asti ulottuvaa haavaa. Pääni oli auennut johon oli pitänyt iskeä 42 tikkiä. Toivuin viikonlopun sairaalassa, ja pääsin maanantaina kotihoitoon. Päähäni koski aika paljon, ja käytiin sitten jonkun ajan päästä poistattamassa tikit. Kipu oli sietämätön. Huusin ja äiti vaan yritti tyrkyttää jotain lastenkirjaa minkä heitin maahan xD Olkapäässäni on semmonen vähän liskon mallinen arpi, joka on siinä iäisyyden!

Ja otsikkoon viitaten, ei, minulla ei ole koirakammoa. Tottakai kun rähisevä saksanpaimekoira tai rottweiler kävelee vastaan, sydän hyppää kurkkuun ja pitää laskea kymmeneen ennenkun alan täristä hullunlailla. Ja omistan itsekin oman koiran, eli sen kummempaa koirakammoa ei ole tullut :)